Todellinen italialainen klassikko, mutta hieman uudella tavalla. Kun yhdistät juustokastikkeen, täyteläisen lihakastikkeen ja kesäkurpitsaa, lasagne on niin hyvää, ettei kukaan jää kaipaamaan perinteisiä pasta-annoksia.

Ainesosat:

1 keltainen sipuli
2 valkosipulin kynttä
600 g naudanjauhelihaa tai muuta jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
4 rkl tomaattipyreetä
3 rkl vettä

Juustokastike
3 dl vispikermaa
200 g juustoraastetta, säästä puolet päälle ripoteltavaksi
1 puristettu valkosipulin kynsi
suolaa ja jauhettua mustapippuria

Kesäkurpitsalevyt
2 kesäkurpitsaa
Valmista näin:

Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista jauhelihan kanssa öljyssä. Lisää yrtit. Lisää vesi ja tomaattipyree. Hauduta 5-10 minuuttia. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Laita kerma, juusto ja valkosipuli kattilaan. Kiehauta. Vähennä lämpöä ja hauduta sekoittaen viisi minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Aseta uuni 200 asteeseen. Viipaloi kesäkurpitsa ohueksi juustohöylällä ja aseta kesäkurpitsaviipaleet korkeareunaisiin vuokaan niin, että pohja peittyy. Sekoita juustokastike, jauheliha ja kesäkurpitsat keskenään. Viimeistele kastikkeella ja lisää päälle juustoraastetta.
Laita uuniin 20 minuutiksi tai kunnes juusto on saanut väriä.

Resepti: Dietdoctor.