Viime vuosien aikana on nostettu esiin uusia ruokavalioita, joiden on ajateltu olevan hyviä sekä painonhallintaan että diabeetikoille, ja joiden tutkiminen on vielä käynnissä. Tällä hetkellä Suomen terveysviranomaisten mukaan tiedetään kuitenkin, että suosimalla Välimeren ruokavaliota, hyviä hiilihydraattien ja rasvan lähteitä sekä matalan glykeemisen indeksin elintarvikkeita potilaat löytävät helpoiten hyvän arkiruokavalion, joka auttaa myös painonhallinnassa.

Voiko ruokavaliolla vaikuttaa suotuisasti verensokeritasapainoon tai eliniän odotteeseen, tai pienentää sydän- ja verisuonisairauksien tai muiden diabeteksen komplikaatioiden riskiä? Terveysviranomaiset ovat tarkastelleet ruokavalioiden tieteellistä perustaa, ja vaikuttaisi siltä, että tietyillä elintarvikkeilla ja ruokavalioilla on positiivisia vaikutuksia diabeteksen riskitekijöihin, kuten esimerkiksi painoon, pitkäaikaiseen verensokeriin (HbA1c), verenpaineeseen ja veren rasva-arvoihin.

Ruokavalio, josta saattaa olla hyötyä diabeetikoille
Diabeetikoille suositellaan pääpiirteiltään samanlaista ruokavaliota kuin muullekin väestölle:

  • Vihanneksia, juureksia ja palkokasveja
    Juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä sekä sieniä tulisi nauttia vähintään 500 g päivässä.

  • Hedelmiä
    Suositellusta 500 grammasta marjoja ja hedelmiä tulisi olla noin puolet.

  • Täysjyväviljavalmisteet

  • Kala
    Kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen.

  • Pähkinät ja siemenet
    Hyviä tyydyttymättömän rasvan lähteitä. Suolaamattomia, sokeroimattomia tai muulla tavoin kuorruttamattomia pähkinöitä ja siemeniä voi nauttia lajeja vaihdellen noin 30 g (2 rkl) päivässä.

  • Alkoholi
    Enintään kohtuullisesti alkoholia.

  •  Kahvi
    Voimassa olevien juomasuositusten mukaan kahvi soveltuu hyvin aikuisten päivittäiseen käyttöön.

  • Suola
    Suolaa alle 6 g päivässä.

  • Perinteinen diabetesruokavalio
    Valitse ruokavalioon hiilihydraatteja, joiden glykeeminen indeksi on matala.

  • Kohtuullinen vähähiilihydraattinen ruokavalio
    Suosi lihaa, kalaa, äyriäisiä, kananmunia, vihanneksia, palkokasveja ja muita kasvikunnan proteiineja sekä pehmeitä rasvoja. Suositeltava tapa vähentää hiilihydraatteja on välttää ravitsemuksellisesti vähäarvoisia, sokeria ja valkoista viljaa sisältäviä ruokia ja juomia. Tiukkaa hiilihydraattirajoitusta ei suositella diabeetikolle.

  •  Välimeren ruokavalio
    Valitse runsaasti vihanneksia, palkokasveja ja hedelmiä, kalaa, oliiviöljyä, pähkinöitä ja täysjyväviljatuotteita sekä niukasti lihaa, sokeria ja valkoista viljaa.

  • Perinteinen matalan glykeemisen indeksin (GI) diabetesruokavalio
    Valitse runsaasti papuja, linssejä, vihanneksia ja matalan glykeemisen indeksin hedelmiä (päärynät, omenat, appelsiinit), täysjyväleipää ja liukenevia kuituja.

    Ravitsemuksella ja liikunnalla on suuri merkitys diabeteksen hoidossa tyypistä riippumatta. Diabeetikolle suositellaan tavallista hyvinvointia edistävää ruokavaliota ja aterioiden kokoamisessa auttaa lautasmalli.

  • Täytä puolet lautasesta kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla ja lämpimällä kasvislisäkkeellä.

  • Perunan, riisin, pastan tai muun viljavalmisteen osuus lautasesta on noin neljännes.

  • Lautasesta noin neljännes jää kala-, liha- tai munaruoalle, jonka voit korvata palkokasveja, pähkinöitä tai siemeniä sisältävällä kasvisruoalla.

  • Valitse ruokajuomaksi rasvatonta maitoa, piimää tai vettä.

  • Lisäksi ateriaan kuuluu täysjyväleipää, jolle voi levittää pehmeää kasvirasvalevitettä.

  • Marjat tai hedelmät jälkiruokana täydentävät aterian.

    Sisällytä päiviisi vähintään noin 30 minuutin kävelylenkki viisi kertaa viikossa, sillä liikunta parantaa kuntoa, lisää mielihyvää ja parantaa insuliiniherkkyyttä sekä kuluttaa energiaa.


Lähteet: Evira, Käypä hoito, THL 

Viimeisimmät uutiset