Julkaistu 27 helmikuuta 2018

Diabeetikon on erityisen tärkeää tarkkailla jalkojaan, koska jos ongelmia esiintyy jalkahaavojen tai heikentyneen verenkierron muodossa, riskinä voi olla jopa amputaatio. Mihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota ja miten voin pitää jalkani terveinä?

Monet diabeetikot kärsivät jalkojen heikentyneen tuntoaistin ja verenkierron aiheuttamien ongelmien kanssa.  Nämä voivat pahimmillaan johtaa vaikeisiin jalkojen haavaumiin. Riski ongelmiin kasvaa merkittävästi 10 vuotta tai pidempään diabetesta sairastaneilla. Jalkojen säännöllinen tarkastelu on siksi välttämätöntä mahdollisten ongelmien havaitsemiseksi ajoissa.

Vähintään 85 prosenttia Ruotsin diabeteksen aiheuttamista alaraaja-amputaatioista, ovat saaneet alkunsa jalkahaavasta. Karolinska Instituutin tutkijat ovat havainneet, että korkean verensokerin ja HIF -1-transkriptiotekijän heikentyneen toiminnan välillä on yhteys, joka vaikuttaa heikentäen solujen liikkuvuutta ja kykyä uudistaa verisuonia. Tämä vaikeuttaa myös erityisesti haavan paranemista.

Jos sinulla on diabetes, tarkkaile seuraavia:
- liikavarpaat ja kovettumat
- Kuiva ja halkeileva iho
- epämuodostumat jaloissa
- tulehdukset
- ihovauriot
- tunnottomuus jaloissa

Diabeetikon jalkojen hoito on ongelmien ennaltaehkäisyä. Pienet haavat voivat muuttua ongelmaksi, ellei niitä hoideta heti. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, mitä laitat jalkaasi: valitse hyvät diabeetikolle sopivat kengät ja sukat joiden saumat eivät jätä jalkoihin painaumia.

Miten diabetes vaikuttaa jalkoihisi ja mitä on neuropatia? Mitä voit tehdä pitääksesi jalkasi terveinä?

Diabetes yhdessä jalkojen komplikaatioiden kanssa aiheuttavat pitkällä aikavälillä kohonneita verensokeriarvoja. Komplikaatioita on kahta tyyppiä.

Ensimmäinen on iskeeminen haava, jota esiintyy, kun jalkojen pienet verisuonet tukkeutuvat ja johtavat jalkojen verenkierron heikentymiseen. Toinen on diabeettinen neuropatia, jota esiintyy tyypin 1 ja 2 diabeetikoilla.

Mitä on neuropatia?
Diabeettinen neuropatia on tavanomaisin syy jalkojen tunnottomuuteen. Hermoston vaurioita aiheuttaa hermojen ympäröivän suojakerroksen tuhoutuminen. Tämä voi olla seurausta kohonneista verensokeriarvoista, jotka häiritsevät hermostoa ja heikentävät verenkiertoa pienissä verisuonissa, vaikuttaen sitä kautta jalkojen hermoihin. Neuropatia voi vaikuttaa koko kehossa, mutta iskee useimmiten ensimmäisenä jalkoihin, koska jalkojen hermot ovat rakenteeltaan pitkiä.

Verensokerin säätely elimistössä vaikuttaa ratkaisevasti neuropatian etenemiseen, mutta on myös muita vaikuttavia tekijöitä, kuten kuinka kauan on sairastanut diabetesta, ikä, tupakointi, korkea verenpaine ja korkea kolesteroli.

Sensorinen polyneuropatia
Tämä on yleisin neuropatian muoto, joka vaikuttaa tuntohermoihin, niihin jotka välittävät signaaleja ihosta, luista ja lihaksista aivoihin. Yleensä muutokset alkavat samanaikaisesti molemmissa jaloissa ja ne alkavat usein varpaiden tuntopuutoksilla, leviten myöhemmin jalkoihin ja jopa sormiin sekä koko käsiin.

Oireisiin lukeutuu kaikki puutumisesta, tunnottomuuteen ja vakavampiin oireisiin kuten, ihon tummumiseen, pistelyyn, kuumuuteen tai sähköiskumaisiin tuntemuksiin. Tyypillisesti nämä oireet pahenevat yöllä. Sensorinen neuropatia voi vaikuttaa myös tasapainoon, mutta useimmin ongelma on, että vahingon sattuessa neuropatiasta kärsivä henkilö ei tunne kipua tai vahingossa syntyneitä haavoja jaloissaan. Tämä tarkoittaa, että voi astua johonkin terävään tai polttaa jalkansa kuumalla vedellä ilman, että tuntee kipua, joka normaalisti kertoo, että satutit itseäsi. Heikentynyt tuntoaisti voi siis johtaa lisävaurioihin, jotka aiheuttavat jalkahaavoja.


Autonominen neuropatia
Autonominen neuropatia vaikuttaa hermoihin, jotka säätelevät tahdosta riippumatonta hermostoa kehossamme. Hermojen vaurioituminen voi lisätä veren virtausta jalkaan. Tämä vähentää hikoilua ja jalkojen kosteutta. Iho lämpenee, mutta tulee myös erittäin kuivaksi. Kuivuus voi aiheuttaa syviä halkeamia ihoon, etenkin kantapäihin, mikä voi taas johtaa jalkahaavoihin.

Neuropatian kehittymisen nopeuteen vaikuttaa olennaisesti verensokerin hallinta, mutta myös muut tekijät, kuten kuinka kauan henkilö on sairastanut diabetesta, ikä, tupakointi, korkea verenpaine ja korkea kolesteroli.

Motorinen mononeuropatia
Jalkojen pienet lihakset menettävät voimansa ja pienenevät liikehermoston toiminnan heikentyessä. Tämä tarkoittaa, että varpaat alkavat kääntyä ja jalkapöytä samalla nousee. Jalan asennon muuttuessa jalkapohjan paine kasvaa, mikä voi aiheuttaa kovettumia, painetta jalkaan tai edesauttaa erilaisten vammojen syntymistä. Motorinen mononeuropatia vaikuttaa tasapainoon ja aiheuttaa ongelmia kävellessä, mikä tietysti on elämää rajoittava tekijä.

Iskemia ja mikroangiopatia
Iskemia eli hapen puute johtuu siitä, että arterioskleroosi heikentää suurten verisuonien toimintaa ja sitä kautta aiheuttaa veren puutosta kudokseen. Myös pienemmät verisuonet voivat vaurioitua diabeteksessa. Sitä kutsutaan mikroangiopatiaksi: pienten verisuonten seinämät paksuuntuvat ja heikentävät veren virtausta jalkojen kudoksiin. Iskemiaa pahentavat korkea verensokeri, korkea verenpaine, korkea kolesteroli ja tupakointi.

Jalan pulssin puute osoittaa, että jalkojen verenkierto on heikentynyt. Muita iskemian oireita ovat lihaskrampit liikuntasuorituksessa, jotka sittemmin katoavat levossa, tai kipu jaloissa, niiden ollessa kohotetussa asennossa. Jos sinulla on neuropatia, oireet eivät aina ole niin selkeitä. Siksi sinun tulee tunnustella käsin pulssia jalasta ja kiinnittää huomiota erilaisiin merkkeihin, kuten kylmät jalat tai ohut tai värjäytynyt iho, jotka saattavat olla iskemian oireita.

Diagnoosi ja hoito
Jos jalkojen verenkierto on riittämätön, on syytä kääntyä verisuonikirurgin puoleen ja aloitettava hoito mahdollisimman pian. Hoito-ohjeet saattavat liittyä liikuntaan, tupakoinnin lopettamisen, korkean verensokerin, korkean kolesterolin tai korkean verenpaineen lääkitykseen tai lääkkeisiin, joilla vähennetään verisuonitukosten riskiä esim. asetyylisalisyylihappo (tromboosi). Vaikeaa iskemiaa voidaan tutkia ultraäänellä, jolloin tarkkaillaan suonien läpikulkuja. Tutkimustulokset voidaan vahvistaa erillisellä verisuonten varjoainetutkimuksella, jota kutsutaan angiografiaksi. Varjoaine ruiskutetaan verenkiertoon ja sen avulla röntgenissä voidaan havaita mahdolliset tukokset. Vaskulaarisella pallolaajennuksella tai kirurgisella toimenpiteellä voidaan poistaa tukos ja parantaa verenkiertoa. Toimenpiteellä vähenevät kivut ja myös tulevien komplikaatioiden riski.

 

Miten diabeetikon tulisi hoitaa jalkojaan?

1. Tutki jalkasi joka päivä
Katso ja tunnustele. Tämä on erityisen tärkeää, jos tuntoaisti on heikentynyt, koska et välttämättä huomaa, jos olet saanut pienen haavan. Jos sinulla on huono näkö, pyydä sukulaista tai muuta läheistä henkilöä avuksi. Kiinnitä huomiota värimuutoksiin, punoitukseen ja turvotukseen. Pane merkille myös mahdolliset ihovauriot tai jos ihon lämpötila muuttuu, tai tunnet kipua ja epämukavuutta jaloissasi.

2. Kovettumat (callus)
Älä koskaan yritä itse käsitellä kovettumia tai liikavarpaita/vaivasenluita, sillä saatat aiheuttaa haavaumia. On tärkeää, että jalkojenhoidon ammattilainen poistaa kovettumat ja hoitaa jalkasi ennen kuin iho muuttuu liian paksuksi. Paksuuntunut iho aiheuttaa painetta ja vaurioita ja rakkuloita. ÄLÄ KOSKAAN laita iholle liikavarvaslaastareita tai happamia valmisteita, jotka voivat vahingoittaa ihoa ja aiheuttaa haavaumia. Neuropatia ja iskemia tekevät jaloista erityisen herkät. Leikkaa kynnet säännöllisesti ja viilaa päät tasaisiksi. Ota yhteyttä jalkojenhoidon ammattilaiseen, jos epäilet tulehdusta tai ihon muutoksia.

3. Kynsienhoito 
Jos pystyt leikkaamaan kyntesi itse, älä anna diabeteksen estää sinua. Leikkaa ne suoraksi reunaksi ja viilaa sen jälkeen reunat pyöreiksi. Jos epäilet epämuodostumia, tulehduksia tai sisäänkasvanutta kynttä, ota yhteys jalkahoitajaan.

4. Palovammojen riski
Tarkista aina kylpyveden lämpötila, vältä kuumavesipulloa tai kuumia esineitä, jotka voivat vaurioittaa ihoa ja aiheuttaa vammoja. Muista, että jalkasi eivät tunne lämpöä hyvin. Jopa kuuma asfaltti, hiekka tai kivilaatat voivat aiheuttaa palovammoja.

5. ihonhoito 
Pese jalkasi päivittäin ja kuivaa ne hyvin, myös varpaiden välit, joissa jalkasientä voi esiintyä. Rasvaa jalkasi hajusteettomalla ihovoiteella, mutta älä rasvaa varpaiden välejä.


6. Loma 
Jos lomailet aurinkoisessa kohteessa, muista käyttää aurinkosuojaa myös jalkoihisi palovammojen välttämiseksi ja suojaa aina jalkapohjasi kuumalta hiekalta sandaaleilla. Ota matkaan ensiapusetti pienten haavaumien hoitoon. Jos saat pienen haavan, pese se vedellä ja saippualla, sitten desinfiointiaineella, peitä laastarilla tai suojaavalla siteellä. Puhdistus on kaiken A ja O.  Jos haavat eivät näytä paranevan, Ota yhteyttä joko jalkahoitajaan tai lääkäriin ja hakeudu hoitoon.

Vinkkejä:
- Käy säännöllisesti jalkakontrollissa.
- Hae apua kovettumiin ja liikavarpaisiin.
- Tutki jalkasi päivittäin ja kiinnitä huomiota erilaisiin muutoksiin.
- Hakeudu hoitoon, jos huomaat jaloissa muutoksia.
- Käytä oikeanlaisia kenkiä. Kysy tähän neuvoa lääkäriltäsi.
- Älä luota jalkojen tuntoaistiin, jos tiedät sen heikentyneen.
- Älä kävele paljain jaloin, suojaa aina jalkasi.

Ota yhteys omaan lääkäriin tai diabetesasiantuntijaan, jos epäilet oireita. Kysy terveyskeskuksesta, mistä löytyy lähin jalkahoitaja ja mahdollisesti lisää tietoa aiheesta. 


Lähde: Emma Howardin tutkimus, Community Diabetes Lead Podiatrist, Oxford Health NHS Foundation Trust

Viimeisimmät uutiset