Julkaistu 18 lokakuuta 2018

Liiallinen gluteenin saanti raskausaikana liittyy lapsen kohonneeseen riskiin sairastua diabetekseen.  Asiantuntijat kuitenkin varoittavat siirtymisestä gluteenittomaan ruokavalioon, koska se voi pienentää kuitujen, raudan ja B-vitamiinien saantia. Suositus onkin pienentää gluteenin saantia raskauden aikana

Naiset, jotka nauttivat enemmän kuin 20 grammaa gluteenia päivässä (esim. kahdeksan leipäviipaletta), saattavat lisätä lapsen riskiä sairastua myöhemmin tyypin 1 diabetekseen. Täysin gluteenitonta ruokavaliota ei kuitenkaan suositella, koska se vähentää kuitujen, raudan ja B-vitamiinien saantia.
Hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on löydetty mahdollinen yhteys emon alhaisen gluteenin saannin ja jälkeläisten pienentyneen tyypin 1 diabeteksen esiintymisen välillä. Aiemmin tällaista yhteyttä ei ole pystytty osoittamaan ihmisillä. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan raskaana olevat naiset, jotka nauttivat vähintään 20 g gluteenia päivässä, luultavasti kaksinkertaistavat lapsen riskin sairastua tyypin 1 diabetekseen, verrattuna naisiin, jotka nauttivat alle 7 g gluteenia päivässä.

Tohtori Knud Josefsenin, tutkimuksen toinen tutkija, Kööpenhaminan Bartholin-instituutista sanoo, että tuloksia on tulkittava varovasti.

– Tällä hetkellä emme suosittele ruokavalion muutoksia raskauden aikana, hän toteaa. Mutta hän myös lisää, että on mielenkiintoista, kuinka jo kohdussa ympäristötekijät voivat vaikuttaa riskiin saada tyypin 1 diabetes.

Josefsen kollegoidensa kanssa on analysoinut yli 67 500 tanskalaisnaisen raskaustietoja. Tulokset osoittavat, että mitä enemmän gluteenia raskausaikana saa, sitä todennäköisemmin lapselle kehittyy tyypin 1 diabetes seuraavien 15 vuoden aikana. Vain 0,3 % lapsista, joiden äideillä oli alhainen gluteenin saanti, kehittää sairauden, kun taas 0,53 % lapsista, joiden äitien gluteenin saanti on yli 20 grammaa gluteenia päivässä, kehittää sairauden.

Tutkimuksessa on otettu huomioon myös sellaiset tekijät kuin äidin ikä, BMI, sosioekonominen asema ja kokonaisvaltainen energian saanti. Niiden naisten lapsilla, joilla on korkea gluteenin saanti, on kaksinkertainen riski kehittää tyypin 1 diabetes verrattuna naisiin, joilla on pienempi gluteenin saanti.
Kuitenkin vain 247 lasta sairastui tyypin 1 diabetekseen, joten tutkimuksen perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä.

Ei myöskään ole varmaa, millä mekanismilla on merkitystä, ja Josefsen sanoo, että ruoan tai viljan muut tekijät voivat myös olla taipumuksen taustalla.
Ja on toinenkin huoli.
Josefsen huomauttaa, että toinen tutkimus on hiljan osoittanut, että gluteenin saannin lisääminen normaaleja määriä gluteenia nauttivilla henkilöillä on liitetty tyypin 2 diabeteksen riskin pienenemiseen.
– On mahdollista, että jotkin jyvien sisältämistä kuiduista suojaavat tietyiltä sairauksilta, kuten tässä tapauksessa tyypin 2 diabetekselta, Josefesen sanoo.

David Sanders, gastroenterologian professori Sheffieldin yliopistossa, joka ei ollut osallisena tutkimuksessa, on tyytyväinen tulokseen. Hän kertoo, että keliakian esiintyminen näyttää lisääntyneen 1950-luvulta lähtien, mikä on luultavasti seurausta gluteenin kulutuksen kasvusta. Mutta hän myös kertoo, että tutkimus osoittaa tyypin 1 diabeteksen riskin olevan edelleen pieni lapsilla, joiden äidit ovat nauttineet suurempia gluteenimääriä. Kohonnut riski on hyvin vaatimaton.

Tohtori Jessica Biesiekierski, ravitsemusterapeutti La Troben yliopistossa, sanoi, että ei ollut tietoa onko jollakin naisista tai lapsista ollut keliakia, joka usein jää diagnosoimatta ja voi olla perinnöllinen sekä liittyy myös suurempaan riskiin kehittää tyypin 1 diabetes.

– Jos joku uskoo sairastavansa diabetesta tai keliakiaa, he tapaavat lääkärin ja ravitsemusterapeutin, Biesiekierski sanoo.

Lähde: The Guardian
Suomentanut: Diabetes Wellness Suomi säätiö

Mitä diabeetikon pitäisi syödä? Luonnollisesti ruokavaliossa on yksilöllisiä eroja. Esimerkiksi Välimeren ruokavalio, LCHF-menetelmä, paleoliittinen ruokavalio sekä 5:2 ja 8/800 ruokavaliot, ovat selkeästi erilaisia ruokavalioita. Me Diabetes Wellness Suomi säätiössä haluamme, että voit elää mahdollisimman hyvän elämän ja valitset juuri sinulle sopivan ruokavalion.  Ota aina yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin löytääksesi itsellesi parhaiten sopivan ruokavalion.

Viimeisimmät uutiset