Julkaistu 21 lokakuuta 2021

Kevyt liikunta ja vähäisempi istuminen pienentävät diabetesriskiä iäkkäillä, joilla on ylipainoa vyötäröllä. Tämä kävi ilmi tutkimuksessa, jossa tutkittiin yhteyttä liikunnan, sokerinsaannin ja vyötärönympäryksen välillä iäkkäillä ihmisillä.

"Istu vähemmän ja harrasta kevyttä liikuntaa." Tämä on hoito-ohje 60 vuotta täyttäneille, joilla on kertynyt painoa vyötärölle. Hoikille ohjeistus taas on erilainen: he tarvitsevat raskaampaa liikuntaa diabetesriskin pienentämiseksi.

Tämä kävi ilmi Turussa toteutetussa tutkimuksessa, johon osallistui 700 iäkästä.
"Emme ole määritelleet raja-arvoja riittävälle liikunnalle, mutta pelkkä kotona puuhailu saattaa itse asiassa riittää. Keskivartalolihavien iäkkäiden ei ole välttämätöntä harrastaa raskasta liikuntaa terveysvaikutuksien saavuttamiseksi", sanoo tutkija Miia Länsitie, joka työskentelee ODL-urheiluklinikalla ja Turun yliopistossa.

Länsitie on taustaltaan ensihoitaja ja urheilulääketieteen tutkija, ja hän tekee parhaillaan väitöskirjaa. Hän tutkii yhteyttä diabeteksen, sydämen terveyden ja aktiivisuusrannekkeella mitattavan fyysisen aktiivisuuden välillä.

Länsitie kertoo, että liikuntaan liittyvät kysymykset käsittelevät usein sitä, miten pitkään, miten usein ja kuinka raskasta liikuntaa tulisi harrastaa.
"Tiedämme kuitenkin, että nykyiset liikuntasuositukset ovat liian vaativia monille iäkkäille ja että on tärkeää kannustaa oikeanlaiseen liikuntaan lannistamisen sijaan", hän sanoo.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat 67–70-vuotiaita. He käyttivät aktiivisuusmittaria kahden viikon ajan, jotta tutkijat saivat tietoa istumisen määrästä sekä fyysisestä aktiivisuudesta. Lisäksi osallistujille tehtiin sokerirasituskoe.

Hoikat saavat hikoilla enemmän
Tutkimuksen aluksi osallistujat jaettiin kolmeen kategoriaan: hoikat, normaalivartaloiset ja keskivartalolihavat. Tulokset paljastivat, että vyötärönympärys vaikuttaa siihen, millaista liikuntaa tulisi harrastaa. Länsitie kollegoineen huomasi, että vyötäröstä lihavilla kevyt liikunta madalsi paastoinsuliinia ja vähensi insuliiniresistenssiä. Lisäksi paljon istuvilla oli huonompi verensokeri.

Hoikkien ja normaalivartaloisten taas tulee panostaa rasittavampaan liikuntaan diabetesriskin pienentämiseksi.

Tyypin 2 diabeteksen riski nousee iän myötä, ja niin sanottu omenavartalo on yksi riskitekijä. Siksi tarvitaan oikeanlaisia liikuntaohjeita.
"Tutkimuksemme on ensimmäinen laatuaan, ja se osoittaa, että myös kevyeen liikuntaan kannustaminen kannattaa", Länsitie sanoo. Länsitien ja hänen kollegoidensa tulokset saavat tukea myös muualta. Viime vuonna Uumajassa 70-vuotiaiden keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat tulivat siihen tulokseen, että diabetesriskin pienentämisen raja-arvo on itse asiassa noin 4 500 askelta päivässä. Kaikkien ei siis tarvitse kävellä päivässä 10 000:tä askelta voidakseen paremmin.

Lähde: hbl.fi